Luontoa ajatellessamme mielemme matkaa helposti sammaleisiin metsiin, juurakkoisille poluille,
virtaavan veden äärelle tai laakean tunturin laelle. Luonto näyttäisi olevan jossain, jossa ihmisen
kädenjälki ei näy, poissa rakennetusta ympäristöstä. Mielemme tasolla meidän on vaikea kokea ja
ymmärtää, että luonnonjärjestelmä vaikuttaa kaikkialla ja olemme osa tätä upeaa systeemiä
jokaisella askeleella ja hengenvedolla. Luonnonsysteemi ei ala jostain ja lopu johonkin. Luonto on
tässä ja nyt.
Ihmiskunnan lajievoluutiostamme olemme viettäneet 99% välittömässä yhteydessä luontoon. Vasta
vajaa 100 vuotta ihmislajimme historiasta olemme luoneet väestö- ja teknologiarakenteita, joiden
myötä luontosuhde ei ole arkisen elämämme kautta välittömästi koettavissa. Nämä rakenteet ovat
saaneet meidät unohtamaan sen, johon fysiologinen ja henkinen kehityksemme on muovautunut ja
sopeutunut koko kehityshistoriamme aikana. Luonto, on edelleen kotimme, paikka, jossa
hermostomme resonoi harmoniassa ja hyvinvoinnin edellytykset ovat optimaaliset.
Ihmislajina olemme varustettuna kyvyllä sopeutua monenlaisiin ympäristöihin, tämä on
vahvuutemme. Vaikka voimme oppia ymmärtämään, että luonnonjärjestelmä vaikuttaa yhtä lailla
meihin niin rakennetussa, kuin rakentamattomassa ympäristössä, resonoi se meissä eheyttävästi,
kun ympäristö on mahdollisimman luonnontilainen. Myös tutkimukset osoittavat, että
luontoympäristö tarjoaa erinomaisesti vastaavuutta aivojemme ja psyyken tasapainoiselle
toiminnalle, luoden näin pohjan hyvinvoinnille ja oppimiselle. Näistä lähtökohdista on
tarkoituksenmukaista astua polun päähän, hypätä aidan yli tai katsoa kauas ulapalle.
Luontoyhteyden kokeminen on luontevinta siellä missä on vihreää, missä tuoksuu elävälle
organismille, missä tuuli tuntuu kasvoilla ja lintujen laulu soi puiden oksilla.
Oppimisen ja kehityksen matka alkaa ympäristön tarjoamista ärsykkeistä, vuoropuhelusta maailman
ja itsemme välillä. Lapset kulkevat maailmassa tuntosarvet, aistit auki. He luovat suhdetta
aktiivisesti kaikkeen. Lapset haluavat koskea, kiivetä, kokeilla, muokata ja kokea. Lapsen kehitys ei
mahdollista vielä samanlaista rajaamisen ja valinnan tekemistä ärsykkeiden suhteen, kuin aikuisella,
vaan he suuntautuvat uteliaasti ihan kaikkeen, jonka arvioivat riittävän turvalliseksi. Useimmiten
ympäristön ärsykkeet ja sosiaaliset virikkeet ovat kuitenkin ylimitoitettuja lapsen vastaanotto- ja
käsittelykyvylle. Tutkimukset vahvistavat sitä kokemusta, jonka me suomalaiset tunnemme
vahvoina juurinamme – metsässä ja luonnossa läsnäolomme lisääntyy, aistimme rauhoittuvat ja
yhteenkuuluvuuden tunne syvenee. Luonnossa aistiärsykkeet tarjoutuvat sopivina annoksina, jolloin
lapsella on enemmän kapasiteettia keskittyä rauhassa niiden tarjoamiin stimulantteihin, ohjaten
omaa toimintaansa luovasti, sitoutuneesti ja keskittyneesti.
Luonnossa voimme kokea kuinka jatkuvan liikkeen kautta elämä hakeutuu harmoniaan. Koemme
sen vuodenaikoina, sään vaihteluina, kasvillisuuden muuttumisena, sadon kypsymisenä ja eläinten
ravinnon hakuna. Koemme oman olemisemme ja toimintamme kautta todemmin tätä liikettä myös
meissä. Liikettä, joka on jatkuvasti olemassa, mutta luonnossa ikään kuin enemmän elossa.
Luonnonjärjestelmä tulee havainnollisemmin ja konkreettisemmin koettavaksi, tarjoten aineksia sen
omakohtaiselle ja tilannesidonnaiselle tiedostamiselle. Viettäessämme aikaa luonnossa, tarjoutuu
siellä loputon määrä hetkiä, joihin voimme tarttua ja jotka voivat syventyä oppimisen sisältöalueiksi
luonnollisella ja ilmiölähtöisellä tavalla. Kanssamatkaavat aikuiset ovat tässä prosessissa lasten
parhaita matkakumppaneita.
Luonnossa on elintilaa kaikille. Lajien välinen elintilakamppailu on hienovaraista ja riippuvuus
toisista lajitovereista on ekosysteemin toimivuuden perusta. Koko systeemi huokuu tasapainoa, joka
tukee myös meidän ihmisten vuorovaikutustaitoja ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Lasten leikit ja
sosiaalisetaidot kehittyvätkin luonnossa optimaalisiksi. Luontoympäristöön mahtuu samanaikaisesti
niin ääntä kuin hiljaisuutta, juoksuaskelia kuin hiipimistä, kukkulan valloittajia kuin majan suojiin
asettuvia – luonnosta löytyy paikka ja tilaa kaikille ja kaikelle. Luonnosta löytyy niin olohuone,
jumppasali, lepotila, ateljee, tutkimuslaboratorio, luokkahuone kuin mielikuvistusrikkaat
leikkipaikat.
Lapsuudessa rakentuu arvoperusta elämälle. Suurin osa arvoistamme perustuu ympäristömme
toimintakulttuurin heijastumiin, jotka omaksumme osaksi identiteettiämme. Arvot eivät ole
niinkään tiedollista pääomaa, vaan ne rakentuvat ensisijaisesti kokemuksista. Kun lapset saavat
viettää paljon mielihyvää tuottavaa aikaa luonnossa, rakentavat he arvoperustan, joka voi heijastua
rikkaana pääomana heidän koko elämänkaareensa. Luonnossa opimme kokemuksen kautta
kunnioittamaan kaikkea elollista, myös toisiamme. Luonnon rytmi avaa ovia kiireettömyyden
arvostamiselle. Luonto opettaa olemisen arvostamista suorittamisen sijaan. Luonnossa keksimisen
ja luovuuden arvo korostuu, omistamisen ollessa toisarvoista. Luonto on myös polku itsemme
äärellä olemiseen, itsetuntemukseen ja myötätuntoiseen kohtaamiseen. Luonnossa koemme todeksi
sen, että yksilöiden arvo ei ole mahdollista ilman yhteenkuuluvuutta ja keskinäistä riippuvuutta.
Luonnossa koemme kodinomaisuutta ja turvaa – silloin voimme olla avoimia elämän ihmeille,
avata sydämemme vastaanottamaan ja antamaan.
Ajassa, jossa elämämme, on usein ruoho vihreämpää aidan toisella puolella, puiden latvat
häämöttävät vilkkaasti liikennöidyn tien takana ja leikkipihoilta kasvillisuus on aidattu pois –
tällöin tarvitsemme aikuisia, jotka saattavat lapset kokemaan luonnonjärjestelmän ihmeet, sinne
missä elävä organismi kukoistaa. Tarvitaan sillan rakentajia, jotta meidän luonnollisin suhteemme,
luontosuhde, voi olla elossa.
Kirjoittaja: Susanna Suutarla
Luonto- ja hyvinvointikouluttaja
Varhaiskasvattaja
Pohdittavaa
Luonto on kaikkialla – miten tunnistamme sen?
Ihminen on osa luonnonjärjestelmää – miten opimme toimimaan kunnioittavasti siellä?
Olemme riippuvaisia luonnosta – miten voimme kokea ja tiedostaa sen?
Kestävä suhde luontoon – miten löydämme harmonisen tavan toimia elämässä?
Saamme kaiken luonnosta – miten koemme tämän kokemuksellisesti?
Luonto kasvu- ja oppimisympäristönä – miten mahdollistamme toteutumisen?