Aihetta pohtiessani mieleni täytti monet herkistävät tunteet ja tunnelmat. Leikki aiheena pysäyttää. Olen sen itse kokenut ja elänyt. Monet rikkaat muistot täyttävät mieleni omaa leikkiaikaani muistellessani. Pedagogina sen ymmärtäminen ja selittäminen on jollan tavoin haastavaa. Se on jotain, jonka lumoihin ei enää ole pääsyä, niin kuin lapsena. Leikki on ilmiö, jota koitetaan aikuisten viisaudella selittää ja määrittää. Leikin havainnointi auttaa minua ymmärtämään sen merkitys. Ymmärrän vähintäänkin tunteen tasolla kuinka merkittävästä ilmiöstä on kysymys.
Pienimmät päivähoidon leikkijät ovat noin vuoden ikäisiä. He ovat juuri siinä iässä, että ovat huomanneet, että materia ympärillä ei ole osa heitä tai heidän toimintaa. Esineillä ja materiaaleilla voi tehdä jotain muutakin kuin panna suuhun, rapistella, repiä tai kaataa. Pienet huomaavat, että aikuiset tekevät esineillä jotain muuta, käyttävät niitä aivan erityisellä tavalla ja erityisessä tarkoituksessa. Tämä havainto on lapsen kehityksessä ensimmäisiä askeleita siihen ymmärrykseen, että asioilla on merkitys. Merkityksen ilmaantumisesta lapsen leikkiin, ei ole enää pitkä matka kuvittelun ensi ilmauksiin. Jäljittelyn voima on lumoavaa ja asettaa meidät aikuiset vastuulliseen rooliin. Äiti puhuu puhelimessa ja mitä tekee pikkuinen yksivuotias? Hän laittaa löytämänsä esineen korvalleen ja ”puhuu” pitkän tovin. Välillä nukkea pitää hoivata ja helliä, laittaa peittoa päälle, ihan korviin asti. Ja kupista nukelle annetaan juotavaa, niin kuin äiti aina antaa leikkijällekin. Innostuksessa ja kokeilunvimmassa saattaa toki tapahtua aina välillä kaikenlaista. Vessapaperia voi laittaa pönttöön rulla tolkulla, kirjahyllyn kirjat toimivat oikein lattialle kasattuna oivana korokkeena lasimaljakkohyllylle ja aina välillä täytyy vielä maistella ympäröivää maailmaa, paljastaa pieni sievä rivi hampaan jälkiä pöytäkynttilän kyljessä. Leikissä lapsi myös maistelee uutta taitoa, puhumista. Toiminta ja kieli nivoutuvat pian yhteen.
Pienet leikki-ikäiset, 2-4–vuotivat ilmentävät usein leikeissään arjessa koettuja tapahtumia ja asioita. ”Minkä näet ja koet, sen teet”, on heidän lähtökohtansa. Mieluisia ovat koti- , rooli- ja rakenteluleikit. Koetut asiat mutustellaan omiksi oman tekemisen kautta, kuin sisään ja uloshengitys. Rakenteluleikeissä maailma rakennetaan ikään kuin uusiksi, omaksi. Leikissä junat ajavat ratakiskoja pitkin, autot autoteitä ja jalankulkijat kulkevat heille varattua kävelytietä pitkin, aivan kuin oikeassa maailmassakin. Nuket saavat aamupalaksi puuroa ja illalla käydään iltapesulla. Päivällä ollaan päiväkodissa, aamupiireineen kaikkineen. Välillä pitää kokeilla kuinka kissat litkivät maitoa tai miltä tuntuu laukata kuin hevonen, eikä leikkimaailmassa tunnu yhtään pitkäpiimäiseltä kulkea koirana remmissä. Itse kokeilemallahan sitä saa parhaan tuntuman eläinten mielenkiintoisesta maailmasta.
Noin viidennestä ikävuodesta alkaen, leikkiä sävyttää roolijako ja juoni. Kiireettömyydessä ja ajattomuudessa syntyy leikin lumoava virta, jossa kaikki on mahdollista. Metsän suuri kivi saa toimittaa merirosvolaivan virkaa, puun karahkoilla huidotaan alusta uhmaavia haita matkoihin, laivan keittiössä valmistetaan käpymakkaroita miehistölle ruuaksi ja pihlaja. Merirosvolaiva voi leikin virrassa kulkea maailman merille ja soljua kuin huomaamatta avaruuteen asti, muuttuen sen siliän tien avaruusalukseksi. Leikkijöiden vuorovaikutustaidot ovat viiden vuoden paikkeilla jo niin taitavaksi kehittyneet, että leikin tarina kehittyy yhteiseksi leikkijöiden kesken. Pienet erimielisyydet ratkotaan helposti, koska yhteinen motivaatio saada leikki sujumaan on kokonaisuutta kantava voima. Mielikuvitus, sadut ja tarinat tuovat merkittävän sisällön leikkeihin arjen kokemusten rinnalle. Lapsi luo leikin kautta asioihin oman merkityksen, henkilökohtaisen suhteen.
Taivas kattona
Sulje hetkeksi silmäsi, kuljeta itsesi lapsuuden leikkimaille, satumaille. Kuuntele. Katsele. Koe. Anna muistojen tulla. Kuinka monet leikkimme leikimmekään ulkona? Taivas kattona, seinät lavealla, nenänpää kurassa. Kyllähän me tiesimme missä on se paras leikkipaikka. Ulkona, metsässä, pellon laidassa, kiven takana. Luonnon leikkiympäristössä lapset saavat luoda leikin puitetekijät, rakenteet ja leikkivälineet, ihan itse. He ovat pääosassa leikkiä luodessaan. Ulkona SAA tehdä lapsen näköisiä juttuja, juosta, hyppiä, kiipeillä, pitää ääntä, rakentaa isoa majaa, tonkia ojia, kurata kädet ja välillä koko kehon sekä löytää omia salaperäisiä paikkoja, joista aikuiset eivät aina tiedä mitään. Luonnon leikkivälineiden kehittäviä ominaisuuksia ei ole kukaan valmiiksi päättänyt, niillä voi tehdä sitä minkä lapsi itse sisäisesti ja viisaasti tietää hyväksi. Turvallisuus ei ole Brysselissä, EU-normien laajassa kirjossa, vaan leikkijän omissa taidoissa, kehon hallinnassa ja aikuisten hyvässä pyrkimyksessä välittää lapselle ymmärrystä ja harkintaa siihen mikä on elämässä turvallista ja sallittua. Lohdullista on myös se, että luonnon aarreaitan taustalla ei vaikuta kaupallisen leluteollisuuden markkinavoimat. Luonnon leikkikaluilla ja leikkiympäristössä leikkiessään ekologinen ja luonnonmukainen arvomaailma välittyy ilman teesejä ja ismejä lapselle, heidän oman toiminnan kautta. Omasta lapsuudestani muistan sen kuinka yhtä aikaa oli ihanaa ja harmillista kun ulos kantautui äidin huuto, ”syömään”. Kuinka se ruokakutsu tuli aina väärällä hetkellä, kesken parhaan leikin. Ja silti oli niin ihana mennä kotiin, istua yhteisen pöydän ääreen syömään äidin, isän ja sisarusten kanssa. Syödä, vaihtaa kuulumisia, olla hetki yhdessä, saada kuivat ja lämpöiset tumput käteen ja taas pinkaista pihalle jatkamaan leikkejä, uudestaan ja uudestaan.
Oletteko te tänään vain leikkineet päiväkodissa?
Varhaiskasvatuksen tavoitteet ovat korkealla. Me kasvattajat kuljemme lapsen rinnalla kappaleen matkaa hänen kasvun- ja kehityksen kannalta merkittävimpien vuosien kohdalla. Tässä vaiheessa on erittäin tärkeää se miten olemme lapselle läsnä ja kuinka huolella vastaamme lapsen perustarpeiden; sylin, huolenpidon, kylläisyyden jne. jatkumoon. Arkeen mahtuu pieniä, huolella harkittuja sielun ja mielen ”ravitsemushetkiä”; satuja, taidetta, kädentöitä, arjen askareita, lauluja ja toimintaan linkittyviä liikuntamuotoja. Leikkiaikaa Luonnossa kotonaan päivähoidossa varataan paljon. Se on aina aikaa olla lapsi. Päivähoidossa on kautta aikojen keskusteltu leikin ja opetuksen suhteesta. Aiheeseen liittyy monta katsonta kantaa ja usein pohdin kuinka voimme olla varmoja minkään teorian ja opin olevan oikeilla jäljillä. Lasta katsoessani, hänen läsnä olevaa, uteliasta, mielikuvitusrikasta ja luovaa tapaansa kohdata maailma, näen yhä uudestaan ja uudestaan pedagogiseksi varhaiskasvatuksen painopisteeksi leikin. Mitä meidän tulee muuta lapselle antaa kuin huolenpitoa ja leikki aikaa? Ebeneserkodin ja lastentarhaseminaarin johtajatar Elin Waris lausui näkemyksensä puheessaan vuonna 1935 seuraavasti: ”Lastentarhassa me emme anna varsinaista opetusta, vaan haluamme, että lapsi heräisi: tulisi näkeväksi, kuulevaksi, kysyväksi ja saisi vastauksen heräävälle tiedonhalulleen vähemmän kasvattajan sanojen kuin omien elämyksiensä ja kokemuksiensa kautta…tähän meillä on lastentarhassa yksi toiminta, meille niin perin tärkeä: leikki, lapsen vapaa leikki, jossa pikkulapsi saa vapaasti yksilöllisiä kykyjään käyttää.” Olen iloinen, että työssämme Luonnossa kotonaan päivähoidossa tämä viisas ajatus elää todeksi tänä päivänäkin.
Susanna Suutarla
Taiga Child Oy
Luonnossa kotonaan –päivähoito ja koulutus